tiistai 19. toukokuuta 2015

Viimeinen blogipäivitys!

Ciao!!! Täällä aika on tulossa täyteen, johan meni nopeesti kahdeksan viikkoa. Aivan käsittämätöntä, justiinha me tänne tultiin!

Voisin kertoa vaikka ja mitä et mitäs kaikkea ollaan täällä tehty taas, mutta jätän tarinan mun omaan kohokohtaan vaan. Elikkä torstaisin Salesian Centerissä on messu, ja siellä on kaikki Salesianin lähistöllä asuvat ihmiset, työntekijät jne. Menin viimeisen torstain kunniaksi käymään viimeisen kerran kirkossa, piispa itse kysyi että oletko tulossa. Siellä oltiin messun ajan, kunnes mun työpaikkaohjaaaja Zuki tulee kuiskamaan lopussa että "Jyri are you ready, we will go soon?" Ite olin siinä vaiheessa että "oookay... where are we going?" Sillä samalla sekunnilla kuulen oman nimeni puhuttavan piispa Pavelin suusta, ja hän pyytää tulemaan koko kirkon eteen. Suu loksahti auki että mitäs mitäs nyt tapahtuu, ja lähdettiin kävelemään Zukin kanssa koko kirkkokansan eteen. Siinä samalla Pavel alkoi kertomaan koko kirkolle että miksi olen ollut harjoittelussa täällä Salesian Centerissä ja mitäs kaikke oon saanu aikaan. Hänen englantinsa ei ole mikää maailman paras, mutta Zuki ystävällisesti käänsi samalla kun Pavel lausuu niin kauniita sanoja kun seisomme ihmisten edessä (en kerinnyt ihan siinä järkytyksessä laskemaan kuinka monta ihmistä siellä oli, mutta arvioisin noin 100-200 ehkä :D) Samalla Pavel kiittää minua ajastani täällä, ja virallinen loppulause menee suurin piirtein näin: "When you comeback here, you will always have a place to stay" Ja kyllä kuule alko meikäläisen alahuuliläpättämään tässä vaiheessa. Sain koko Salesian Centeriltä lahjoja pussillisen, ja raikuvat aplodit koko kirkolta. Eikä tässäkään vielä kaikki, Pavel tarjoaa mahdollisuutta puhua koko kirkolle, ainoat sanat mitä saan suustani "Thank you for everything, it has been my honor to being here". Aplodien loputtua kävelen pois areenalta, ja vanhemmat sekä salesian Centerin lapset tulevat kättelemään sekä kiittämään mua ajastani täällä. Käsittämätön fiilis, uskomatonta, kahdeksassa viikossa tuntuu että koko Salesian Centeristä on tullu mulle perhe täällä. Vaikka useampi ei sitä englantia osaa kulttuurierojen takia, aina ihmiset yrittävät tulla puhumaan ja kyselemään miten  menee. Ja on aivan uskomatonta kuinka paljon tsekinkieltä voi oppia kahdeksassa viikossa. Tuntuu pahalta lähteä täältä. Oikeasti.

 Olen aivan he***tin onnellinen kaikesta mitä olen täältä oppinut ja kokenut. Saanut niin paljon uusia ystäviä, oppinut elämään toisessa massa ja pitänyt sitä jopa kotina. Prahasta kun tultiin viikonlopun jälkeen, niin sanoinkin Sipriinalle että ompas mukava mennä kotia. Kaikki tämä, kaupunki, kulttuuri ja ennenkaikkea nämä ihmiset. Näitä jään kaipaan todella paljon. Mutta sitten kolikon toinen puoli: Mitä minulla on Suomessa? Herranjumala, mulla on Suomessa kaikki mitä mä tarvitsen. Perhe, ystävät ne rakkaat ystävät, ihmiset joita haluan todella palavasti nähdä tämän reissun jälkeen. On muuten iso lista, mutt aion nähdä kaikki kesän aikana. Sekä iso kiitos työpaikalle, en malta odottaa että pääsen töihin, on niin paljon kerrottavaa ja näytettävää mitä kaikkea oon kokenu täällä! Mutta suurin hattu täytyy nostaa kyllä Tsekeille. Sanattomaksi vetää jälleen kerran. Voisin listata tuhat nimeä tähän ketä haluan kiittää. En kuitenkaan tee sitä. Nämä ihmiset todella tietävät mitä ajattelen. Se lukee Salesian Centerin seinällä: "Sydämmellisesti tervetuloa tänne". Se todella tarkoittaa sitä.


Iso kiitos kaikille lukijoille -Jyri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti