tj 0

Selkä jumissa ja pian kymmenen tuntia kentällä takana täällä Itävallassa. Haikein mutta erittäin onnellisin mielin. Viimeiset päivät meni ajatelllessa sitä, että tätä ja tätä teen nyt viimeisen kerran.. Hyvästitkään ei olleet helppoja.. Mutta niitä jälleennäkemisen fiiliksiä suomessa...:) 

Laukku painaa hillittömän liikaa... Ehkä selvitään. 

Oon aika sanaton, kiitos kaikille jotka teitte tästä matkasta tämänlaisen ja jotka annoitte siihen mahdollisuuden.

Työharjoittelun päätti reissu eläintarhaan ja dinoparkkiin sekä parhain arvostelu! ;)

Trida Kotata - Little Kittens

Viimeinen aamupiiri..

No nyt on myyräkin! Päiväkodilta kaikkea ihanaa <3

Friends..

Rakastuin

"On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa, nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa. Jäi jälki sydämiimme, jälki unelmiin.."

Hoosiannaa hoosiannaa taaaavetin poikaa

Jyrin kuvaustaidot sai melkein T-Rexinkin kuvaan... Työpaikkaohjaaja Alena <3

Piiis änd love ja nähdään kohta!

Viimeinen blogipäivitys!

Ciao!!! Täällä aika on tulossa täyteen, johan meni nopeesti kahdeksan viikkoa. Aivan käsittämätöntä, justiinha me tänne tultiin!

Voisin kertoa vaikka ja mitä et mitäs kaikkea ollaan täällä tehty taas, mutta jätän tarinan mun omaan kohokohtaan vaan. Elikkä torstaisin Salesian Centerissä on messu, ja siellä on kaikki Salesianin lähistöllä asuvat ihmiset, työntekijät jne. Menin viimeisen torstain kunniaksi käymään viimeisen kerran kirkossa, piispa itse kysyi että oletko tulossa. Siellä oltiin messun ajan, kunnes mun työpaikkaohjaaaja Zuki tulee kuiskamaan lopussa että "Jyri are you ready, we will go soon?" Ite olin siinä vaiheessa että "oookay... where are we going?" Sillä samalla sekunnilla kuulen oman nimeni puhuttavan piispa Pavelin suusta, ja hän pyytää tulemaan koko kirkon eteen. Suu loksahti auki että mitäs mitäs nyt tapahtuu, ja lähdettiin kävelemään Zukin kanssa koko kirkkokansan eteen. Siinä samalla Pavel alkoi kertomaan koko kirkolle että miksi olen ollut harjoittelussa täällä Salesian Centerissä ja mitäs kaikke oon saanu aikaan. Hänen englantinsa ei ole mikää maailman paras, mutta Zuki ystävällisesti käänsi samalla kun Pavel lausuu niin kauniita sanoja kun seisomme ihmisten edessä (en kerinnyt ihan siinä järkytyksessä laskemaan kuinka monta ihmistä siellä oli, mutta arvioisin noin 100-200 ehkä :D) Samalla Pavel kiittää minua ajastani täällä, ja virallinen loppulause menee suurin piirtein näin: "When you comeback here, you will always have a place to stay" Ja kyllä kuule alko meikäläisen alahuuliläpättämään tässä vaiheessa. Sain koko Salesian Centeriltä lahjoja pussillisen, ja raikuvat aplodit koko kirkolta. Eikä tässäkään vielä kaikki, Pavel tarjoaa mahdollisuutta puhua koko kirkolle, ainoat sanat mitä saan suustani "Thank you for everything, it has been my honor to being here". Aplodien loputtua kävelen pois areenalta, ja vanhemmat sekä salesian Centerin lapset tulevat kättelemään sekä kiittämään mua ajastani täällä. Käsittämätön fiilis, uskomatonta, kahdeksassa viikossa tuntuu että koko Salesian Centeristä on tullu mulle perhe täällä. Vaikka useampi ei sitä englantia osaa kulttuurierojen takia, aina ihmiset yrittävät tulla puhumaan ja kyselemään miten  menee. Ja on aivan uskomatonta kuinka paljon tsekinkieltä voi oppia kahdeksassa viikossa. Tuntuu pahalta lähteä täältä. Oikeasti.

 Olen aivan he***tin onnellinen kaikesta mitä olen täältä oppinut ja kokenut. Saanut niin paljon uusia ystäviä, oppinut elämään toisessa massa ja pitänyt sitä jopa kotina. Prahasta kun tultiin viikonlopun jälkeen, niin sanoinkin Sipriinalle että ompas mukava mennä kotia. Kaikki tämä, kaupunki, kulttuuri ja ennenkaikkea nämä ihmiset. Näitä jään kaipaan todella paljon. Mutta sitten kolikon toinen puoli: Mitä minulla on Suomessa? Herranjumala, mulla on Suomessa kaikki mitä mä tarvitsen. Perhe, ystävät ne rakkaat ystävät, ihmiset joita haluan todella palavasti nähdä tämän reissun jälkeen. On muuten iso lista, mutt aion nähdä kaikki kesän aikana. Sekä iso kiitos työpaikalle, en malta odottaa että pääsen töihin, on niin paljon kerrottavaa ja näytettävää mitä kaikkea oon kokenu täällä! Mutta suurin hattu täytyy nostaa kyllä Tsekeille. Sanattomaksi vetää jälleen kerran. Voisin listata tuhat nimeä tähän ketä haluan kiittää. En kuitenkaan tee sitä. Nämä ihmiset todella tietävät mitä ajattelen. Se lukee Salesian Centerin seinällä: "Sydämmellisesti tervetuloa tänne". Se todella tarkoittaa sitä.


Iso kiitos kaikille lukijoille -Jyri

domů, pět den

Mä kirjotin aivan törkeen pitkän tekstin mutta tottakai se katos jonnekkin! Nyt ei meinaa siis olla mitään motivaatiota kirjottaa kaikkea uusiksi.

Kerroin siitä kuinka odotan kotiin pääsyä, ikävöin kaikkea Suomesta. Mutta toisaalta täältä ei haluaisi lähteä ja jättää kaikkea taakseen. Välillä on aivan hirveän ristiriitaset tunteet näistä viimesistä päivistä. Välillä ajattelen, että miksi nää päivät ei kulu ja katoa mihinkään, jotenkin kuin ne vain lisääntyisi. Toisaalta, yhtäkkiä huomaan ja tajuan kuinka nopeasti aika on täällä mennyt, minne ne kaikki päivät on kadonneet? Koti, mä ootan sua.

Tässä kahden viikon aikana on taas tapahtunut aivan hirveesti kaikkea, toisaalta mietin että mitä kerrottavaa mulla muka on? En varmaan tiedä mistä aloittaa.

Päiväkodissa kaikki on entisellään. Toki mua on ehkä hieman enemmän ruvennut ärsyttämään kielimuuri. Mulla vois olla paljon läheisemmät välit lasten kanssa jos puhuisimme samaa kieltä. Lapset ovat nyt alkaneet tajuamaan, että mä en tosiaankaan ymmärrä heidän kieltään. Jos joku lapsi kysyy tai kertoo jotain mulle, aina löytyy joku lapsi joka tulee sanomaan, että Sipriina puhuu vain englantia. Joskus se on lapsista tosi jännää, toisinaan tunnen olevani ufo heidän silmissään, varsinkin silloin kun puhun muutaman sanan tsekkiä. 

Ihmetyttää se, että musta tuntuu, ettei päiväkodin ohjaajat kiinnitä huomiota lasten epämääräisiin naarmuihin, haavoihin tai mustelmiin. Joskus oon kysynyt, että näitkö tuon? Mutta en ole saanut koskaan selvää vastausta. Oon myös yrittänyt kysyä jotain tsekin lastensuojelusta mutta saan aina vastauksen, että en osaa kertoa englanniksi. Harmittaa. 

 Yhdeksi inhottavammaksi asiaksi päiväkodissa on noussut ruokailu. Syömme joka kerta alkukeiton, jotka ylensä ovat sika hyviä! Sitten pääruoka.. Pääosin hyvää myös, mutta ei se makukaan.. Haluan mielelläni maistaa kaikkea uutta. Mutta.. Sitä ruokaa sitten on, vaikka kuinka yrittäisit sanoa stop miljoonalla kielellä niin keittäjä lappaa sitä ruokaa lautaselle niin kauan et se pursuaa yli reunoilta. Ja.. Jos sä et syö kaikkea, se tarkottaa sitä, ettet pidä ruuasta.. Mitä jos oon niin täynnä et en saa sitä ruokaa enään alas? Väkisin joutuu kauhoa naamaan ruokaa ja voida pahoin kun ei pysty liikkumaan seuraaviin tunteihin. Lastenkin annokset on jättimäisiä. Ehkä mä silti selviän.

Päiväkodissa ollaan ruvettu joinain päivinä leikkimään Frööbelin palikoitten pääolkapääpeppu leikkiä lasten kanssa, suomeksi. Ylensä aluksi ennen leikkiä, käydään kehon osia läpi. Minä sanon suomeksi, lapset toistaa. Minä sanon englanniksi ja lapset toistaa. Lapset sanoo tsekiksi ja minä toistan. Jonka jälkeen musiikki soimaan ja leikkimään. Lapset laulaa mukana. Heistä on myös hauska kuunnella kun yritän lausua tsekkiä, mutta en voi väittää etteikö yhtään hymyilyttäis kun lapset sanoo suomeksi... Olkapaaaa, paa paa paaaa. Tsekissä on myös samaleikki tsekkiversiona.

Oltiin Prahassa viikko sitten, kun torstai ja perjantai oli vapaata töistä. Matkaan lähdettiin siis torstaina aamusta. Heti ekana iltana tavattiin neljätoista suomalaista opiskelijaa. Mulla oli tosi hauskaa, sain puhua suomea, meillä ei ollut kielimuurta kenenkään kanssa, ymmärrettiin toisiamme täydellisesti. Puhuttiin samaa tuttua kieltä, tuntui oikeesti hyvältä. Prahassa oli muutenkin paljon suomalaisia, verrattuna Brnohon. 

Meidän hotelli oli laiva, joka kellui joessa edelleen. Paikka oli hieno. Oma suihku ja vessa, vihdoin! Ja aamupala... Liikkuminen Prahassa oli helppoa, sillä tiedettiin miten katsoa ja selvittää tramien reitit ja aikataulut, mikä lippu kuuluu ostaa ja kuinka se leimataan. 

Keskellä keskustaa oli iso screen, mistä näkyi jääkiekkoa. Tottakai me oltiin lauantaina kannustamassa Suomi voittoon, monen muun suomalaisen kanssa! Hurraukset ja manaukset suomeksi.. Kotoisaa. Pelin jälkeen laulettiin maamme laulu, sillä sitä ei näytöltä näkynyt, tunnelma oli "katossa".

Sunnuntaina alkoi kotimatka jälleen, kun olimme Brnoossa, tuntui taas kuin olisi palannut "kotiin". Kaikki tuttua. Pidän enemmän Brnoosta kuin Prahasta.. Prahassa oli paljon nähtävää mutta ehkä liikaa turisteja. Koska turistit eivät oo läheskään yhtä ystävällisiä kuin paikalliset. Vaikka Brnoossakin on monta sataa opiskelijaa, silti ihmiset täällä tuntuvat mukavammilta. Täällä on myös halvempaa! 

Uusia ystäviä ja tuttuja on kerääntynyt taas lisää. Myös viime syksyn tuttu Michal kävi jälleen moikkaamassa meitä täällä! I miss you already.. 

Oon oppinut täällä paljon, pärjään englannilla itsenäisesti vaikkei se paras mahdollinen olekkaan. Helpoiten ymmärrän ihmisiä jotka omaavat samantasoisen kielitaidoin kuin itse omaan. Oon ruvennut elämään enemmän hetkessä, vältän kiirettä. Joskus pysähdyn kävellessäni ja katson ympärille. Katselen ihmisiä, maisemia, rakennuksia ja kuuntelen eri ääniä ja kieliä. Arvostan pienempiä asioita kuin ennen. Ajattelen enemmän. Nukun paremmin. Nautin pienistä ja mitättömistä asioista. Mulla on enemmän hermoja, vaikka joskus edelleen se pelikaani menee turbiiniin. Siedän hitautta ja odottamista paremmin. Hymyilen enemmän. 

Where is my bed?!?

Mun tsekkiläiskamut, Michal2 ja hänen parasystävä Eva!

Jättietanat valtas joka paikan sateen jälkeen

Festarikausi avattu! Ihan meidän asuntolan vieressä oli kaksi päivää kestävät opiskelijoille suunnatut festarit.

Äitienpäiväjuhlaaaa

Kolena, palce, kolena, palce!

Täydellisin bussi missä oon ikinä istunut..

Hotellin terassilta..

Peilihuone ja peililabyrintti Prahassa!

"Rahaa on ja se näytetään!" Vaikkei ees oo

Oli helppo hymyillä pelin jälkeen!

Aurinkoa...

Työpaikkaohjaaja

Laivabussilla jonnekkin linnalle...

Amazon

Myöhästy kaksi minuuttia laivasta, odota ikuisuus seuraavaaaa. Jumissa keskellä amazonia

Ounouuuuu

Ennen peliä grillattiin Salesian Centerissä, jonka jälkeen siirryttiin sisätiloihin kattomaan Suomi - Tsekki!

Tsekin kannustus..

Kotlanova, missä päiväkoti sijaitsee..

Yhden linnan korkeimmalla tasolla oli joku sotahommeli.. Eniten ihmettelen, että millä hitsillä toi kone on tuotu tonne.. :D

Michal viime syksyn leiriltä.... Oli aivan täydellistä nähdä taas!!

Pizzakojun työntekijä, joka todellakin muistaa mut... Normaalisti tuosta ostetaan yksi pala, mutta mun mielestä ainakin kolme palaa on parempi idea! 

Martina... <3

Allrighty then again! Proč ne :)

Ja taas olis aika kirjoitella blogia taas etteenpäin, ja kertoa mitäs tässä parin viikonaikana onkaan nyt sattunut ja tapahtunut!

Salesian Centerissä arki kulkee omalla polullaan. Jokainen päivä on erilainen, joskus on paljon lapsia ja nuoria, joskus tuntuu ettei kello mene ollenkaan eteenpäin eikä myöskään lapsia näy. Onnekseni Salesian Centeristä löytyy kuntosali, jonne painun aina kun on vähänkin vapaata ja lapsia ei ole. Lämpötilat vaikuttavat salesianin kävijämäärään merkittävästi. Jos on lämmin ei tarvi miettiä mitähän ajallani siellä tekisin. Tutttuun tyyliin juoksen joko jalkapallon perässä tai hockeyballin ihmeellisessä maailmassa, tai vuorostani ihmetytän työntekijöitä rautaisella tsekinkielentaidoilla, jotka yleensä aiheuttavat kovasti iloa kun yritän sanoa jotain lauseita. Mutta pääasiassa jos työskenteln youth barissa, ensin palvelen loistavalla aksentilla Dobrii den, Jeksemash (kuinka voit) ja jos en jostain syystä ymmärrä, vaihtuu homma englantiin ja viittomankielen sekoitukseen. Voi sitä ilonmäärää mitä tämä aina aiheuttaa lapsissa.

 Nyt parit nuoret ovat alkaneet näyttämään tsekkiläisiä leikkijä, yhden nimi on hutututtututututututut- tai jotain sinne päin. Leikissä on kaksi joukkuetta, ja leikki on kuin hippaa. Leikissä on kenttä joka on jaettu kahtia, ja löytyy sivu ja takarajat. Leikki alkaa sillä, että inun täytyy vetää keuhkot täyteen henkeä, huutaa samalla tuttutututututututuu jne. ja lähteä juoksemaan toisen juokkueen alueelle ja yrittää "varastaa" toisen puolen pelaajia koskettamalla. Toinen juokkue voi yrittää estää ottamalla hänet kiinni, ja oikeasti tarkoitan pitämällä kunnolla kiinni. Jos "hippa" koskettaa toisen joukkueen pelaajia, ja pääsee omalle kenttäpuoliskolle, kaikki hänen koskettamansa ihmiset tulevat oman tiimin jäseniksi. Jos jos hippa jää kiinni, eikä pääse omalle alueelleen ennen kuin hänen henki/kautta ääntely loppuu, hän jää toiselle puolen. Yleensä jos hippa jää kiinni, näyttää se enemmänkin vaaralliseslta kuin hauskalta. Tulee mieleen ajat kun katsottiin poikien kanssa Smackdownia, koska homma tosiaan näyttää niin vaaralliselta ja brutaalilta. Mutta kaiken kaikkiaan hauska leikki, toki pitää mietti ikäjakaumaa tässäkin, ei ehkä vähän vanhemmille tai tosi nuorille, koska leikki voi muuttua äkkiäkin todeksi....

Ehkä tärkeintä mitä olen oppinut Tsekeissä on HEITTÄYTYMINEN. Suuresta osin päivää en ymmärrä oikeen mitään mitä työpaikalla puhutaan. Jotkut ihmiset tulevat hyvää hyvyyttään puhumaan englantia minulle tai yksi vapaaehtoinen jopa ruotsia. Mutta sitten taas joskus voin ymmärtää kaiken mitä he sanovat, ja sehän vasta heitä riemastuttaakin. "You must been born in Czech! :D" Mutta suurinojasta ajasta yritiän olla hyperaktiivinen, ja sillä pärjää todella pitkälle. Olen aina sanonut jos joku kysyy jotain että tehdäänkö jotain tai mennääkö tänään jonnekkin niin aina vastaan proč ne (why not, miksipä ei) ja se on ollut todella merkittävää heille. Kun vain uskaltaa ja jaksaa heittäytyä voi varmastikkin pärjätä monissa tilanteissa vaikkei normaalisti pärjäisi ollenkaan!

Olemme käyneet Sipriinan kanssa Puolassa ja Auscwitzissä, siitä voitte lukeä hänen kirjoituksestaan enemmän. Sen lisäksi sain kunnian viettää synytymäpäivät tällä ajalla, ja meidän asunpaikan läheisyydessä löytyi kahden päivän opiskelijoille tarkoitetut festarit jossa oli elävää musiikkia ja ihmisiä. Oli erittäin mukavaa korkata festarikesä Tsekeissä sekä festariruoka ennenkaikkea. :)
Harmikseni joudun sanomaan että pian me täältä jo Suomeen takasin tullaankin, mutta hyvillä mielin. Täällä on aivan uskomattomia ihmisiä ja haluan nähdä heitä tulevaisuudessa uudestaan. Kuka tietää että milloin, sitä odotellessa!

 Martin ja Nikol teki synttädinnerrin. Aijjesus että oli hyvää oma tekemää hampparia! Parasta oli et suomen lipun takan luki Happy Birthday ja Hyvää syntymäpäivää suomeksi!

 Salesian Centerillä oli yhden työntekijän synttärit, pääsin grillamaisteriksi koska olen suomalainen. Kaikki on ihan oman käden jälkeä! Kukaan ei ainakaan myöntänyt saaneensa ruokamyrkytystä...

 Siitä vähä piffiä...

 Siinä oli meikäläisen lihat mitä grillasin.

 Mentiin Salesianin vapaaehtoisten kanssa vähän keskiaikaiseen pubii. Siellä ei ollu edes wifiä eikä mitään muutakaan yhteyttä!

 Ja mentiin katsomaan Avengers 2, täyttä rautaa tsekin teksteillä.

 Vaihteeksi tilasin jotain ravintolasta mitä en tiennyt

 Ja synttäreiltä, pääsi yllättämään toi Suomen lippu :)

 Ja festareilta. Oli vähän huono keli....